Shakalakaboomboom
Nyt oon alkanut jälleen kotiutua hyvin Vepun seuraan täällä Bristolissa. Tälle järjenjuoksun mahtavuudelle ei vaan voi kertakaikkiaan mitään. Se on hyvä, kun kaksi viksua päätä lyödään yhteen pienessä huoneessa, ja ideoita syntyy.
En oo varma oonko maininnut jossain vaiheessa tästä mielenkiintoisesta piirteestä brittitelevisiossa. Ihan milloin vain television avattuaan voi löytää kanavan, jossa on hevosia. Siis oikeasti, aina. Eilen Veran kanssa nautittiin tuttuun tapaan illallista alakerrassa, kun muut talon asukit istuivat sohvalla ravien pyöriessä telkussa. Meidän lemppari hevonen on nyt Veran kanssa Shakalakaboomboom. Ihan vaan jo nimen perusteella.
Tänään oli ihan pakko keskittyä tekemään kotitehtäviä, koska oon jättänyt ne taas kerran viime tippaan. Oon tänään moneen kertaan miettinyt, ETTÄ KUN olisin tehnyt kaikki kouluhommat loppuun jo ennen Lontooseen lähtemistä... mutta en tehnyt. Joten oon viettänyt tän päivän psykologian revision paketin parissa. Olevana ovelana tyttönä osaan kuitenkin tehdä hyvin bisnestä ja lupasin Vepulle Starbucksista ihan minkä kahvin vain, jos neiti tekee mun saksan kotitehtävät. Niitäkin oli oiva pino, mutta onneksi säästyin nyt sitten neuvottelutaitojeni ansiosta niiden pohtimiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti