Ollaan kuin oltaisiin matkalla etelään
Tällä hetkellä ei harmita hirveästi se, että oma perhe on Gran Kanarialla aurinkoa ottamassa ja nauttimassa all inclusivesta. Tähän on syynä se, että täällä Bristolissa oli tänään kerrassaan ihana ilma. Viime viikko meni vähän kylmässä tuulessa huitoessa, joten aurinko oli kyllä oikein tervetullut näin viikonloppuun, jess!
Viime viikon aikana on tapahtunut vähän sitä sun tätä. Huonojen fyysisten puitteiden lomassa oon saavuttanut myös muutamia uusia kivoja juttuja.
Maanantai -käväisin allergialääkitystä apteekista.
Tiistai -aloitin uuden harrastuksen, jonka voitte selvittää lukemalla tulevan postauksen. Sain myös hienon idean tulevaan kuvaamataidon kokeeseen! Punainen lanka löydetty! Mystinen tiistai.
Keskiviikkona -kävin judossa heittelemässä judopoikia tatamille
Torstaina -sain tammikuussa tekemäni psykologian kokeen tulokset! Moni englantilainen oppilas sai samaisesta kokeesta U:n eli hylätyn, joten saan varmaan vähän ylpeillä kertoessani teille rintarottingilla saamastani C:stä! :-) Huomasin kotimatkalla myös hirmuista kipua vasemmassa polvessani.
Perjantaina -nappasin bussin keskustaan ja luin psykologian kakkoskurssin kurssikirjan loppuun Starbucksissa viettämieni tuntien aikana.
Lauantaina -vietin päivän loikoillen puistossa.
Sunnuntaina -vietin toisen lauantain ja makoilin-loikoilin-pelasin korttia jälleen puistossa.
Toivotan mukavaa huomista, koittakaa päästä sängystä ylös ja reippailla arkeen!
Itse oon päättänyt olevani todella reipas, heippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti