keskiviikko 24. syyskuuta 2014

JÄLLEEN ASUMASSA ULKOMAILLA


Olen muuttanut tällä kertaa Barcelonaan, Espanjaan aupair-hommiin, ja näin ollen bloggailullekin on löytynyt jälleen syy. Halukkaat voivat seurata uutta Barcelona-blogiani klikkaamalla TÄTÄ tai menemällä osoitteeseen http://mycupofteaemmi-barcelona.blogspot.com.


lauantai 26. huhtikuuta 2014

NEWS!



Tämä blogihan perustettiin Englannissa viettämääni vaihtovuotta varten. En ole kokenut tarpeelliseksi päivittää blogia vaihtovuoteni jälken aiheilla, jotka eivät liity niinkään blogini teemaan (hölönpölöilyyn vaihtovuodestani, Verasta tai vaihtovuoden herättämistä tunteista). Veran kanssa päätimme Englannissa ollessamme, keväällä pari vuotta sitten, aloittaa blogin yhdessä.Tähän asti olemme kirjoittaneet niin kutsuttua "piiloblogia", eli kirjoitimme toisillemme siten, etteivät muut pystyneet osallistumaan hassunhasukoihin juttuihimme. Blogin nimeksi päätimme aikanamme eräänä kauniina aurinkoisena päivänä, Bristolin keskustaan käveltäessä, VEMIERAM. Nimi saattaa kuulostaa erittäin randomilta, mutta koostuu niinkin mielikuvituksellisesti etunimiemme kirjaimista

NYT on kuitenkin tullut aikani ilmoittaa teille, jos siellä on vielä innokkaita lukijoita, että olemme päättäneet yhdessätuumin julkaista yhteisen blogimme kaikkien luettavaksi. Ymmärrettävästi kirjoitamme blogia englanniksi, sillä se helpottaa yhteistä kommunikointia. Vemieram sisältää niin sanottuja virtuaalisia kirjeitä, joita lähetämme toisillemme Veran kanssa. Koska olemme päätyneet jakamaan ajatusmaailmaamme julkisesti, olemme tietenkin hyvin pleased myös siitä, jos haluatte osallistua jakamaan omianne. Kommentit, kysymykset ja ideat ovat uuteen blogiin yhtälailla sallittuja, kielelllä millä tahansa, kunhan se on asiallista tai täysin hölönpölyä.

Ylhäällä oleva kuva kuvastaa Veran osuutta tähän blogiin. Vaikka minä kirjoitinkin melko Vera-painotteista tekstiä ja samoin lisäämäni kuvat sisälsivät paljon hänen iloista hymyään, blogi oli minun ja hän oli sivussa taka-alalla, aihe teksteilleni ja valokuvaamiselleni. Nyt kuitenkin Vera siirtyy kirjoittamaan itsekin, joka mahdollistaa myös häneen tutustumisen hänen omasta näkökulmastaan. Hullu nainen se on, uskokaa minua. Mutta voitte sen nyt sitten itsekin todeta.

Olette enemmän kuin tervetulleita osallistumaan mukaan! 


torstai 27. helmikuuta 2014


Muutamat kengät Muutama muu








Randomi tarina tuosta toiseksi alimmasta kuvasta menee kutakuinkin näin: Oltiin Aaraussa Vepun kanssa kiertelemässä, kun meitä molempia iski himo lähteä kahville. Minun kahvinhimonihan tunnetusti katoaa aina valinnanpaikan tullessa ja päädyn kuitenkin aina ottamaan teetä. Ja sitten teevalikoimasta tuttun ja turvalliseen Earl Greyhin. Aina. Kuitenkin, olimme kävelemässä kohti Veran, paikallisena, suosittelemaan teehuoneeseen. Yhtäkkiä eräs nuori mies, kenen nimeä en muista, pysähtyy eteemme. Oletettavasti Vera tunsi hänet, sillä minulla ei pahemmin tuttuja töpsähdellyt tielleni Aaraun, tai minkään muunkaan sveitsiläisen kaupungin, kaduilla. Kuullessaan ideastamme tämä herrashenkilö kutsuu itsensä mukaamme. Olihan hänellä juuri sopivasta tunti aikaa ennen treffiseuransa saapumista kaupunkiin. Niimpä läksimme kolmisin matkaaan. Jostain syystä kiertelimme aikamme ympäriinsä etsien sopivaa kahvipaikkaa. Lopulta päädyimme aiemmin tekemämme päätöksen mukaisesti teehuoneelle. Paikka oli unelmieni täyttymys. Ovesta sisään astuessamme näimme oikealla rivistön mahtavia makeita leivonnaisia. Jatkoimme ohi, minun katseeni tosin jäädessä kiinni herkkurivistöön, ja kiipesimme yläkertaan. Kapean tumman portaikon yläpäässä meitä odotti vanhoista papoista, pöydän ylle juoruamaan nojaantuneista tädeistä, pukuun sonnustautuneista liikemiehistä ja punaiseen hattuun sekä sävysävyyn kuuluvaan punaiseen jakkupukuun ja hameeseen sonnustautuneesta vanhasta leidistä täyttyvä huone. Tilasin Earl Greyta. Vera kahvia. Yhteiseksi otimme myös jonkin sortin herkkupalan. Seuralaistaan odottava seuralaisemme tilasi suklaaleivoksia. Hän joi teetä kuten minäkin. Kaikki tämä on niin kummallista, koska sain lopulta tietää, että Vera tuskin tunsi tätä herrashenkilöä lainkaan. Moikkaustuttuja, kuulemma. Tämä kuitenkin jutteli kuin olisi meidät molemmat ikänsä tuntenut. Mukavaahan se oli. Pidän spontaaneista ihmisistä. Loppu hyvin kaikki hyvin, kun mysteerihemmo maksoi myös meidän iltapäiväteet ja -kahvit. Kiitos siitä. Ja kiitos, kun otit tämän kauniin "toisiksi alimman" kuvan meistä. Se on hehkeä. Oliko nimesi sittenkin Tim? Jim? --m? Toivottavasti treffit menivät mukavasti!

Lähden vaateompelukurssille, kunhan juon ensin kupposen teetä. Earl Greytä. Mitäpä muutakaan?

tiistai 25. helmikuuta 2014

The land of farmers and bankers












Reissun aikana tapahtui kyllä ihan megana kaikkee. Juhlittiin Veran synttäripäivää isolla tyttöporukalla syöden ihanaa suklaakakkua ja juoden viiniä. Pääsin käymään myös erään Veran kaverin isoilla synttärijuhlilla. Vierailin jo ennestään tutun Lauran kotona. Leikin 4-vuotiaan Lilyn kanssa saksaksi kotista! Söin mahtavaa ruokaa. Tein pitsaa. Nukuin Veran sängyssä, joka on maailman paras sänky ikinä. Valvoin öitä samaisessa sängyssä unettomuuden vankina. Join teetä. Lisää teetä join. Kävin lounaalla Vepun ukin ja neidin itsensäkin kanssa tämän ukin kotikaupungissa. Valokuvasin. Hymyilin. Bongailin pankkeja. Söin thaimaalaista. Kävin Veran koululla. Kuuntelin kuvaamataidontunnin luentoa saksaksi. En ymmärtänyt saksaa. Ymmärsin saksaa. Ja leikin sveitsiläistä huutamalla aina väliin ainoan sveitsiksi osaamani sanan "keittiönkaappi". Kävein ympäriinsä eri kaupungeissa. Näin vesiputouksen. Kuljin kalliilla junilla, joista en joutunut maksamaan ystäväni liian suuren sydämen vuoksi. Lauloin ja tanssin. Join teetä. Nauroin. Olin onnellinen. Halailin ja vaihdoin poskisuudelmia. Puhuin Suomesta. Yritin piilottaa tietämättömyyttäni suomalaisen musiikin saralla. Katsoin elokuvia. Ikävöin Veraa jo valmiiksi varalta. Söin fondueta Veran kummin luona. Sanoin kissaa söpöksi, vaikka en pidä kissoista en sitten lainkaan. Koin tällöin ylittäneeni itseni. Ostin suklaata. Yritin metsästää kivaa kalenteria poikaystävälle tuliaisiksi, ei löytynyt. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Alpeilla. Koin olevani satumaailmassa. Itkin. Hymyilin. Ja minula on ihanaa.

Mulla on teille yllätys tulevaisuudessa.

Hihitän ja hillitsen itseni paljastamasta huimaa ideaa.


lauantai 8. helmikuuta 2014

Emmistä Amyksi ja taas Emmiks takas. Ja sveitsimäisiä tunnelmia.


Olen aina innoissani, kun saan mahdollisuuden palata blogimaailman pariin näin kirjoittajan osassa. Haluan omalle bloggaamiselleni, ja tälle blogille, asettamien tarkkojen kriteerien mukaisesti pysyä teemassa. Eli kirjoittaa asioista, jotka liittyvät vaihto-oppilasvuoteeni Englannissa.

Viime kesänä sain nauttia rakkaan Vepun vierailusta Suomen kamaralla, ja nyt puolestaan... tiddidi-dii... voin jakaa kokemuksiani omasta reissustani Sveitsiin, tapaamistani sveitsinmaalaisista sekä tunteista, joita jälleennäkeminen herätti!

Taustatietoja elämästäni kuitenkin näin alkuun:

Tähän mennessä vuosi 2014 on ollut osaltani melko kiireinen, ja muutos syksyn sohvalla-makoilu-jaksoon on ollut valtava. Taustatietona haluan huomauttaa myös itseäni täynnä, kuinka suoritin loppujen lopuksi lukion kahdessa ja puolessa vuodessa kirjoittaen kaikki viisi valitsemaani oppiainetta kerralla syksyllä. Hyvä minä! Syksyhän olisi siis voinut näin ollen olla lue-opiskele-lue painotteinen, mutta lähinnä vaan uppouduin sohvalle inisemään. Ja koska olen joko-tai- ja kaikki tai ei mitään -tyylinen ihminen, muuttuikin elämäni sitten vuodenvaihteen jälkeen päinvastaiseksi, ilman minkäänlaista kultaista keskitietä välissä. Eli aloitin työt, teen kansalaisopistolle oman työni ohella sijaisuuksia, hankin pari uutta harrastusta, "luen" pääsykokeisiin ja uusin englannin yo:t.

Ja takaisin pääpointtiini, jotta pysytään paremmin teemassa...

Lähtöni Sveitsiin ei ollut tälläinen pitkään mietitty ja malttamattomana odotettu juttu. Vaan juuri tämän, hmm, elämäpainotteisen -tammikuuni mukaisesti, ja loputtomien ideointien vallassa, päätin kahden viikon varoitusajalla ostaa lentoliput Veran luokse!

Nyt kun olen tarpeeksi ja yllin kyllin briiffannu tätä tilannetta, voin lopultakin alkaa kertoa teille varsinaisesta reissusta. Pala kerrallaan. 





Kun lähdin kotikaupungistani ensin kohti Helsinkiä, noin kello neljän aikaan aamuyöstä pakkasen jäädyttämässä punaisessa pösössä kohti kotikaupunkini pientä lentokenttää, en sisäistänyt lainkaan, mitä olikaan tapahtumassa ja minne olin oikeastaan matkalla. Kaikki tuntui todella epätodelliselta.

Lentokoneen laskeutuessa kohti Zürichiä tajuntaani pamahti yhtäkkiä, että näkisin Veran alle tunnin sisään. Seuraavaksi tunteeni menivät vuoristorataa. Itkin ja nauroin. Ja sitten nauroin, kyynelehtien, vähän lisää kuvitellessani, mille näyttäisin tunnevyöryssäni ulkopuolisten silmin.

Olin kuvitellut mulla olevan paljon aikaa sulatella tilannetta ja jännittää tapaamista, kun odottelisin matkalaukkuani. Mutta laukkunihan tuli ensimmäisten joukossa, mikä on eriskummallista tuuria kohdallani (Jos ette ole lukeneet huonosta tuuristani ammoisina enkkuaikoinani, niin yksi hyvä esimerkki on myös se, että jouduin juoksemaan englannin yo-kuunteluun suoraan kolaripaikalta oltuani kolarissa sa-ma-na aa-mu-na!). Niimpä lähdin portista ulos matkalaukkuni kera, totaalisen äimistyneenä, ja näin pian ihanan punapään kävelevän minua kohti. Muutama hullunkurinen tanssiliike. Hymy. Ja armoton vollotus. Halaus. Halaus. Muminaa. Vollotusta. Ja muminaa.

En osaa sanoin kuvailla, miten hyvältä tuntuu tavata joku Veran kaltainen pitkän erossa olemisen jälkeen. Voimakkaita tunteita. Kuitenkin, päästyämme lopultakin poistumaan lentokentältä päätimme juoda kahvikupposet Zürichissä. Huonon tapamme mukaisesti suuntasimme nauttimaan nostalgisesta tunnelmasta ja hyvästä kahvista Starbucksiin. 

Hauskaa on se, että samoin kuten kesällä, myös nyt tuntui sille, ettei edellisestä kohtaamisesta ollut kulunut päivääkään. Juttu luisti samoin kuin aina, ja tunsin valtavaa kiitolliuuta siitä, että saan tuntea niin paljon rakkautta ja yhteenkuuluvuutta Veran kanssa. Viikon aikana näimme myös monet samat jo ennestään tutut puolet toisistamme, niin hyvät kuin huonotkin. Mielestäni se kertookin paljon suhteesta, että ei tarvitse pelätä näyttää minkäänlaisia tunteita toiselle. Viikon lyhyestä tapaamisesta huolimatta uskalsimme näyttää toisillemme "tarpeen tullen" myös nyrpeää naamaa, eikä se pilannut lomaa millään lailla. Päinvastoin, toi vähän vaihtelevuuttakin. Kuulostaapa tyhmältä.

Tunteiden saralla reissu herätti myös kaipuutani ulkomaille. Ei taannuttanut matkahimoani lainkaan, vaan katselin jo kotimatkalla uusia lentoja eri kohteisiin ja annoin ideoiden laukata. Pitää katsoa, jos taas kohta spontaanius ottaa yliotteen ja sitä mennään taas. Toisaalta, työ rajoittaa nyt matkailua tietyissä määrin. Vaikka pidänkin työstäni todella todella paljon on huudahdettava näin kirjainten muodossa väliin, että "Aikuisuus" -bah! 

Tiivistettynä tunteet reissulta: jännitys, ilo, lämpö, rakkaus, väsymys, ärsytys, nälkä, viehätys, odotus, suru, hämmennys, kiinnostus, kaipuu...




Tullessani itkin Emminä. Lähtiessäni, kun kävimme closureksi jälleen Starbucksissa, itkin sitten vanhana Englannista tuttuna Amyna.

Seuraavan kerran kuvapainotteisempaa, sillä kuviahan minä olen valokuva-albumeiden yhtenä suurimmista faneista ottanut! Fondueta, Alppeja, rakennuksia, Veraa, minua, luontoa ja tietenkin kenkäpotretteja.

See you later!


maanantai 7. lokakuuta 2013

Vaihto-oppilas heitteillä

MOT: Vaihto-oppilas heitteillä

Katsoin äsken. Ja tännehän tämä sopi hyvin, vaihto-oppilasblogiin. Vihaksi meinaa pistää sisimmässä, vieläkin, vaikka ensitapahtumista alkaa olla jo toista vuotta omalta osaltani.

Harmi, ettei psyykkistä kaltoinkohtelua ole yhtä helppoa todistaa kuvia ottamalla.

...jospa tästä saisi nyt voimia lähettääkseen palautetta dokumentissakin moneen otteeseen mainittuun järjestöön. Rehellisesti voin sanoa, että kokemukset olivat sen verran rankkoja, jotta tuntuu vieläkin pahalta ajatella vanhojen muistojen palauttamista mieleen.

Kumpa olisin nähnyt tällaisen videon ennen kuin päätin lähteä.

T. Emmi, joka kiittää kuittaa ja ryhdistäytyy

perjantai 16. elokuuta 2013

Mistä on Vera tehty?



Vera on tehty järveltä uidessa erottuvasta punaisesta nutturasta sekä aamulla peiton alta kurkkaavasta kiharapilvestä. Vera on tehty sveitsiläisistä vihanneksista ja terveellisestä ruoasta, mutta kuitenkin Mc Donald'sin perunoista sekä omenapiirakasta ja monesta teelusikallisesta paljasta maapähkinävoita. Veralle on suotu ison miehen ruokahalu ja kapea vyötärö. Vera on tehty vitamiineista, ja uusi lattiani on vuorattu Veran kalanmaksaöljykapseleiden sisälmyksillä. Vera on vuorattu Englannissa oleilun seurauksena lukuisilla kirpputorilöydöillä. Veralle on liimattu kirja käteen ja hän syntyi pensseli kourassaan maalaten taivasta. Vera on tehty lukuisista listoista ja haaveista -tai ehkä Vera oikeastaan tekeekin niitä. Vera on tehty ystävällisestä luonteesta mutta ärhäkästä turhautumisesta. Vera on tehty leveästä hymystä, iloisista silmistä ja raikuvasta naurusta. Vera on rakkautta.